Miten suomalainen näkee EU:n ja Suomen?

Suomi ja tulevaisuus Euroopassa Ensi vuonna on jälleen Eurovaalien aika. Vaikka nyt maalis-huhtikuussa pääpaino on omassa eduskuntavaalissa ja sen ratkaisuissa ja äänestyksissä, on monien ajatukset jo ensi vuodessa. Millaiset edustajat Suomi valitsee tuleville vuosille EU:n ja millainen on tulevaisuuden Suomi Euroopassa? Suomalaiset europarlamentaarikot Suomalaiset europarlamentaarikot ovat aktiivisia Euroopassa. Euroopan parlamentti on EU:n lainsäädäntöelin, jossa päätetään … Lue lisää

Aikuiset mobiilisti ja digitaalinen vapaa-aika 2020-luvulla

Me kaikki tiedämme, että aikuisten vapaa-ajan tekeminen on muuttunut valtavasti aina lähtien sieltä 80-luvun kotitietokoneiden ja konsoleiden tulosta tähän päivään saakka. Muutoksen taustalla on niin teknologian kehittyminen kuin myös yhteiskunnallinen kehittyminen varsinkin Euroopassa, missä viimeiset 40 vuotta suurin elämään liittyvä muutos on ollut ajatuspohjan muuttuminen me-ajattelusta kohti omaa minä itse-ajattelua. Tämä ajattelumallin muutos on tuonut … Lue lisää

Millainen on hyvä teksti eli copy – 8 ohjetta hyvään tekstiin

Kirjoittajat käyttävät termiä ”tyyli” paljon, mutta se on väärä nimitys copywritereille, koska ”tyyli” ei toimi Internetin erittäin lyhyessä huomiotaloudessa – netissä tekstien pitäisi yleisesti olla lyhyitä, selvästi lyhyempiä kuin aiemmin. Myös affiliate-markkinoinnin sisällöntuotannossa on hyvä osata kirjoittaa nasevasti. Hyvä teksti ei välttämättä ole ”tyylikäs” Mutta kirjoituksella, joka luo luottamusta, auktoriteettia, rakentaa suhteita ja saa ihmiset … Lue lisää

Etätyö, digityö, lisätyö

Monet joutuvat nykypäivänä etsimään ja tekemään tavallisen ykköstyönsä lisäksi myös toista työtä. Mutta onko se työ siivoamista, auttamista – eli sellaista reaalista työtä, vai enemmän digityötä, sisällöntuottamista, kirjoittamista, videointia? Minkälaisia lisätöitä voi tehdä digityöläisenä paikasta riippumatta? Etätyö ja digitaalinen työ lisääntyivät äkillisesti organisaatioiden työmuotona etätyösuositusten myötä. Etätyö nojautuu vahvasti digitaalisiin ratkaisuihin, joten etätyön sijaan voidaankin … Lue lisää

Mistä oikeasti voisi tienata hyvin lisää?

Tätä ajatusta ja kysymystä pyörittelevät todella useat ihmiset sekä kotona, että julkisilla keskustelupalstoilla ja sosiaalisen median ryhmissä, jopa siinä mittakaavassa, että me kävimme hakemassa muutaman aloituksen tähän kommentoitavaksi. Eli mistä oikeasti voisi tienata hyvin lisää euroja? Onko affiliate toiminta sinulle mahdollisuus lisätuloihin? Olisiko täällä jotain ihanaa ihmistä johonkin yhteistyöhön? Sekä toiseksi mulla olisi yksi hyvä … Lue lisää

Tarinankerronta peleissä

Pelaaminen on yleistynyt entisestään ja siitä on tullut myös täysin hyväksyttyä tekemistä myös aikuisille. Eikä kyse ole vain onnenpeleistä, vaan myös taitopeleistä – ja näissä molemmissa kategorioissa on myös tarinankerronta ottanut ison harppauksen pelaamisen sisällössä, ja tässä pieni katsaus aiheeseen lähemmin. Onnenpelit ja tarinat Onnenpelit ovat siis näitä lotto-, bingo- ja kolikkopelejä, joista kolikkopelit ovat … Lue lisää

Kasinovisailua – testaa tietosi

Olemme tuottaneet kasinoalalle sisältöä viitisen vuotta ja sinä aikana vastaan on tullut monenmoisia kasinoita ja kasinopelejä. Olemme kirjottaneet niin kasinoarvosteluja kuin peliarvosteluja, ja kokeilleet melkoista määrää eri nettikasinoita – henkilökohtaisesti. Tästä kaikesta on jäänyt melkoinen määrä tietoa yleisesti ottaen kasinopelaamisesta, ja vaikka meillä on pääuutissivusto kasinomaailman uutisille, ajattelimme julkaista myös pienen, nopean ja helpon kasinovisan. … Lue lisää

Lukemisen ystäville

Lukeminen on kuulemma vähentynyt. Siitä huolimatta entistä enemmän luettavaa on tarjolla, ja suomalaisetkin kirjailijat tuottavat hyvällä syötöllä uutta luettavaa markkinoille. Uusi sivusto www.kirjahyllyssa.fi tuo näitä kirjoja ja niiden kirjoittajia kaikkien saataville. Sivusto sekä kertoo uutiset uusista ilmestyvistä kirjoista, kuin myös tiedottaa kirjallisuuteen liittyvistä tapahtumista siinä mittakaavassa kun sivustolla niistä kerrotaan. Kuukausittaiset kirjapalkinnot Jotta lukijatkin ja … Lue lisää

Tampereen Ratikka on lajinsa ensimmäinen – mitä muita lajinsa ensimmäisiä Tampereelta voi bongata?

Tampereen Ratikan markkinointikonsepti lajinsa ensimmäinen saa innoituksensa lintujen ja raitiovaunujen bongauksesta. Markkinointikonsepti tulee näkymään monipuolisesti Ratikan markkinoinnissa. Ratikalle toivotaankin Tampereella lentävää lähtöä. Ratikan saapuminen on jatkumoa Tampereen historiassa, sillä monet muutkin lajit ovat tehneet ensilentonsa juuri Tampereella. Lajinsa ensimmäisen Tampereen Ratikan haudonta on jo käynnissä Kajaanissa Škoda Transtechin Otanmäen tehtaalla. Kuoriutuminen vaatii huoltajilta kuitenkin vielä työtä, joka … Lue lisää